Jännä juttu.
Viikonloppu oltiin joulunvietossa pohjoisessa.
Oltiin koko perheen kera.
Nautittiin ja kaikilla oli mukavaa.
Kotiinpaluu tuntui hyvältä.
Kunnes alkoi tuntua että kaikki olikin vain illuusiota.
Tuntuu että perhe-elämämme on valheellista.
Ollaan onnellisia yhdessä, mutta ei asuta yhdessä.
Pidetään toisistamme paljon, ollaan parhaita kavereita mutta ei asuta yhdessä.
Ollaan naismisissa, mutta ei asuta yhdessä.
Asiat ei etene vaikka haluaisin, niiden piti muuttua jo kesällä.
Asiat pysyy niin, että kummallakin on oma koti.
Se ei ole minusta kiinni, vaan siitä toisesta osapuolesta.
Kuinka kauan pitää jaksaa odottaa?
Miksi tämä onni ei voisi olla kestävää?
5 kommenttia:
Oh, don't say that, you have a beautiful family!
voi että mää toivon että asiat vielä järjestyis parhain päin... ootte niin ihana perhe, moni antas mitä vaan että sais noin ihanan perheen.
ompa harmi kuulla, ettette vieläkään asu yhdessä. toivottavasti tuo mies osaa arvostaa sinua, näin ulospäin vaikuttaa ettei osaa. Tuohan on suoraan sanottuna monen miehen ideaali tilanne, perheen edut ja sinkkumiehen edut yhdessä, saa olla perheen kanssa kun haluaa, mutta nauttia kuitenkin yksinäisyydestä ja rauhasta. Arki ei kuulu yksin sinulle, miehen tulisi jakaa lasten hoito arjessa, ajattele kuinka helpolla hän pääsee sinuun verrattuna. Toivottavasti asiat ratkeavat niin, että olet onnellinen,ansaitset jonkun joka jakaa epäitsekkäästi arkensa sinun ja tyttöjen kanssa. Tiedän, että aika monet miehet tekevät näin kun perhe-elämä alkaa ahdistaa, vaikka myöhäistähän se on alkaa leikkimään yksineläjää kun lapset on jo hankittu. Olet todella vahva ja ihailtava nainen, miehesi saisi todella tajuta sen.
Millään en haluaisin morkata sinua, vaikutat ihanalta ihmiseltä.
Mutta voihan kyse olla myös siitä, että miehesi kyllä arvostaa sinua, mutta ei halua pettyä uudelleen.
Ehkä eronne on ollut hänelle niin kova paikka, että hän pelkää särkyvänsä jälleen? Eikä uskalla luottaa samalla tavalla kuin ennen. Ehkä hän siksi viivyttää muuttoa?
Ja tuolle edelliselle anonyymille haluaisin sanoa, että eihän ero välttämättä ole ollut miehen idea. Ei mies välttämättä kyllästynyt perhe-elämään. Vaikea sanoa, taustoja kun en tunne. Eihän se tarkoita sitä, että mies ei lapsista välittäisi, vaikka ei yhdessä asuisikaan. Lasten vaan on asuttava jomman kumman luona ja ilmeisesti äidin luokse oli luonnollisempaa jäädä.
Kävi miten kävi, toivon teille molemmille vilpittömästi sitä, että olisitte onnellsia.
Parisuhteessahan on aina 2 henkilöä. Siihen vaikuttaa kumpikin. Asumusero oli yhetinen päätös pitkällisen harkinnan jälkeen. Meille se oli oikea päätös. Ja kyllä. MIes otti eron todella raskaasti ja kyllähän toipumisessa menee aikaa. Mutta se että antaa ymmättää jotain mihin ei ole valmis on väärin. Pettymyksiä ja turhia lupauksia. Kommentit sai minut ajattelemaan asioita monelta kantilta. Voimaa jaksaa vielä odottaa. Minä uskon että meidän tarina saa vielä jatkoa.
Edelleenkään en halua kovin yksityiskohtiin mennä, joten en voi antaa täydellistä kuvasuta tilanteestamme.
Lähetä kommentti